keskiviikko 4. syyskuuta 2013

First step



Noin puolivuotta sitten en osannut yhtään kuvitella itseäni tähän tilanteeseen, ja en nytkään voi uskoa että saan kokea tämän uskomattoman mahdolliuuden lähteä vaihto-oppilaaksi USA:han!



Blogini perustin pääasiassa siksi, että voin helpoiten kertoa kuulumisistani tärkeimmille ihmisilleni: perhe, kaverit ja sukulaiset. mutta toivon myös että tulevat vaihtarit saavat blogini kautta hieman esimaku vuodelleen ja tottakai muutkin ovat vapaita tulemaan seuraamaan vuottani täältä. 


Vaihto-oppilas vuoteni alkaa virallisesti ylihuomenna noin klo 6 aikaan, kun lentokoneeni kääntää nokkansa kohti Texasin osavaltiota ja siellä olevaa Killeenin kaupunkia. Jossa tulen viettämään seuraavat 9kk yhdessä host-perheeni kanssa. 


Innokkuutteeni vaihtovuoden suhteen on mittaamaton, mutta ajatteleminen lähtemisestä toiselle puolelle maailmaa ja niin sanotusti kaiken jättäminen tänne tuntuu luonottomalta. mutta pysyn positiivisena ja nautin näistä viimeisistä hetkistä täällä kotimaassa yhdessä rakkaimpieni kanssa. 


Enjoy!