Mitä? Koulu loppu vai? No ei ehkä tunnu siltä. Tai ainakaan en oo viisastunut niin paljon kuin luulin? Ja häh ai vai enkkua pitäis osata ihan kuin puhuttaisiin sitä äidinkielenä elikkä täydellisesti? No se meni kyllä ihan ohi? Olisko jotain muutakin vielä pitänyt oppia/kokea vai että missä se mahtava yli inspiroiva ja maailman mahtavin kokemus amerikkalaisessa high schoolissa nyt oli? mutta nyt se on kuitenkin ohi, ja ei vaan voi vieläkään uskoa sitä. Tuntuu ylipitkältä lomalta ja kohta hyppään jo bussin kyytiin ja ajan koululle. Mutta mitä niitä asioita sitten onkaan jota jää kaipamaan tai on erilaisia? Ja kuinka sanonta on, kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja jotkut asiat jäävät elämään vain muistoissa.
Ei enään jokapäiväisiä aamuherätyksia, kuuman kahvin tuoksua alakerrasta, ei enään puoli meikattuna koulubussiin sprinttaamista koti ovelta ja kuitenkin sen missaamista, siinä sitten soitto pikaisesti kaikille mahdollisille kavereille, kummeille ja mummeille ehkä naapureille pimpotus jos vois heittää kouluun, ei enään sitä 6minuutin tuntien "juoksu" välkää jossa pitäis kävellä yli kilometri koulun toisesta päästä toiseen päähän ja vielä käydä lokerolle nappaamassa viidenkilon kirja mukaan kaikkien yli 2 tuhannen muun ihmisen kanssa. Ei enään cheerleading tuntia, jossa pystyi heittämään kaiken turhan ja hieman vähemmän turhan mielestä pois ja keskittyä mun rakastamaan lajiin yhdessä parhaiden ystävieni kanssa, ei enään lounasta epäterveellisissä pikaruokaravintoloissa, ei enään väärinymmärrystä ja änkytystä kassalla vaikka yritin tilata vain ison juoman ja nugetit, ei enään leppoisan mutta agressiivisen raskaana olevan historia opettajani elämän kertomuksia ja hauskoja vitsejä toissapäivältä, ei enään myöhästymistä joka tunnilta koska piti jutskata kavereiden kanssa jostain tosi olennaisesta, ei enään kavereiden kanssa naureskelua muiden törttöilylle, ei enään nukkumista tunnilla, ei enään online shoppailua kännykällä tunnilla,ei enään keltaista koulubussia, ei enään lemppari opettajieni hauskoja vitsejä, ei enään koulu maskottia, ei enään sanakirjan kantamista tunnilta tunnille, ei enään kokeiden arvostelua kirjain taulukoin, ei enään englanniksi koulun käymistä, ei enään niitä ylisuuria ja pakko-panostaa-väritys projekteja johon saattoi mennä yli puoli yötä valmistelussa ja suoraan sanottuna vain itse värityksessä koska se oli joka sitten arvosteluissa ratkaisi, ei enään joka päivä kavereiden moikkailua välkillä ihmisvilinässä, ei enään turhia tunteja, ei koulun enään aamulla valojen lausumista Texasin ja amerika lipuille, ei enään "free tea tuesday", ei enään koulun äklöjä haisevia vessoja, ei enään kilttejä Nurse tätejä jotka aina hymyillen otti mut vastaan, kyseli kuulumisia ja toivottai aina hyvää vaihto-vuoden jatkoa ja aina muisti sanoa että olen tosi rohkea tehdessäni tämän vuoden loppuun saakka, ei enään historian luokan iloista blondia opettajaa joka jaksoi aina tsempata mua eteenpäin kertomalla tarinoita omasta vaihto-oppilaastaan, ei enään kouluruokaan älköä mutta houkuttelevaa tuoksua, ei enään AP opettajien välttelemistä käytävillä jos ei ollu pukukoodin mukaisesti ihan pukeutunut, ei enään rasittavaa ranskantuntia vain pari vuotta vanhemman opettajan kanssa joka tuntui "aina tietävänsä kaiken elämän ja kuoleman väliltä", ei enään vitsejä suomalaisista, ei enään IDn kantamista kaulassa päivästä toiseen ja se ei kuitenkaan ikinä sopinut minkään vaateyhdistelmän kanssa vaikka kuinka yritti, ei enään sitä "Hi Finn!", ei enään tuttuja naamoja ei käytäviä ei luokkia ei opettajia, ei keltaista koulubussia, ei parhaita kavereita, ei lemppari opettajaa, ei yellow schoolbus, ei enään amerikkalaista high schoolia.
mutta yks asia on selvä:mä en tiennyt että sanonta "materia onnellisuus ei ole avain oikeaan onneen" ennekuin olin vaihto-oppilas. Sillä miten muuten mä olisin voinut nämä kaikki kokemukset saada kuin maksamalla kymppitonnin? no en olis ainakaan ollu vaihtari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti